RSM Finland
Languages

Languages

Fennia ja RSM Finland yhteistyöhön

Fennia on tehnyt yhteistyösopimuksen taloudellisia neuvontapalveluita tarjoavan tilintarkastusyhteisö RSM Finlandin kanssa. Yhteistyön avulla Fennia ja RSM Finland edistävät ja auttavat asiakkaiden talouden hallintaa.

Fennian ja RSM Finlandin yhteistyön tavoitteena on tarjota Fennian potentiaalisille ja nykyisille yritysasiakkaille muutostilanteiden talouden hallinnan neuvonantoa. Tarjottavia palveluita ovat yritys- ja omistusjärjestelyt, yritysten veroneuvonta, rahoituksen riittävyyteen liittyvät ratkaisut ja yhtiön terveyttäminen. Yhteistyön avulla edistetään Fennian asiakkaiden valmiutta tehdä taloudellisesti kestävät ratkaisut yritystoiminnan muutoksissa.

– Haluamme auttaa asiakkaitamme taloudellisessa turvallisuudessa. Jos oman riskienhallintatyön kautta huomaamme, että asiakkaalla voisi esimerkiksi muutostilanteessa olla tarvetta RSM Finlandin tarjoamille palveluille, on yhteistyöstä hyötyä. Palvelua on pilotoitu viime vuonna ja saadut palautteet ovat olleet hyviä, sanoo Fennian yritysasiakkaista vastaava johtaja Kimmo Hyvärinen.

– RSM Finland on panostanut voimakkaasti yritysten talousasioihin liittyvien palveluiden kehittämiseen. Olemme luoneet syväluotaavan tavan analysoida yritysten taloudellista tilaa ja keinoja ratkaista yritysten rahoituksen pullonkauloja sekä kehittäneet ratkaisuja yritysten terveyttämiseen. Olemme innoissamme yhteistyöstä Fennian kanssa sekä tilaisuudesta päästä auttamaan heidän asiakkaitaan yritystoiminnan haastavissa muutosvaiheissa, olivat ne sitten omistusjärjestelyitä, terveyttämisiä, rahoituksen pullonkaulan poistamisia tai verotukseen liittyvää neuvontaa, kommentoi RSM Finlandin yritysjärjestelyistä vastaava osakas Urpo Pirilä.

Kansainväliseen RSM International -tilintarkastusketjuun kuuluva RSM Finland Oy tarjoaa asiakkailleen tilintarkastus- ja taloudellisia neuvontapalveluita vaativiin erityistilanteisiin liittyen. Suomessa RSM Finland toimii viidellä paikkakunnalla ja työllistää noin 50 alan asiantuntijaa.
 

Fennia - Yrittämistä ja elämää varten

Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja kotitalouksien taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia, varainhoitopalveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy sekä palveluyhtiö Fennia-palvelu Oy.

RSM International

Maailman kuudenneksi suurin tilintarkastus- ja konsultointiketju RSM International on pääsponsori arvostetussa European Business Awards – kilpailussa. Ketju valittiin vuonna 2017 toistamiseen vuoden tilintarkastusketjuksi. Ketju käsittää 813 toimistoa runsaassa 120 maassa ympäri maailman. Tilintarkastusketjuun kuuluvien jäsenyritysten liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 5,1 miljardia dollaria ja se työllisti yli 43 000 talousalan ammattilaista. RSM Internationalin jäsenet ovat itsenäisiä yrityksiä, joiden yhteisenä pyrkimyksenä on tuottaa korkealaatuisia asiantuntijapalveluita. Lisätietoja www.rsm.global

Kuinka voimme auttaa?

Ota yhteyttä puhelimitse
+358 29 3700 788 tai lähetä kysymykset, kommentit ja tarjouspyynnöt sähköpostitse.

Ota yhteyttä