RSM Finland
Languages

Languages

Terveyttäminen

Kyllä se aika kuluu nopeasti. Siitä on jo kohta neljä ja puoli vuotta kun siirryin RSM:n joukkueeseen Finnverasta, jossa työskentelin mm. terveyttämistiimin vetäjänä. Tuota tiimiä kutsuttiin milloin yrityskehitysryhmäksi ja jotkut kuulemma kutsuivat sitä ruumiinpesuryhmäksi, mutta aidosti tiimin tavoitteena oli terveyttäminen eri syistä vaikeuksiin ajautuneita asiakasyrityksiä.

Rahoittajan työ on usein sitä narulla työntämistä, mutta tuossa työssä on välillä syytä ohjata yrityksen johtoa oikeaan suuntaan tarmokkaamminkin, tosin kysymys aina kuului ja kuuluu yhä – mistä yrityksen ulkopuoliset tietävät sen oikean suunnan? Oikea suunta voi näkyä kykynä maksaa rästiytyneet korot tai muina lyhyen kantaman ilmiöinä, mutta mikä muutos on pysyvää vai onko ainoastaan muutos pysyvää, tätä tuumittiin varsin usein.

Vuosien varrella koetin kerätä eri toimialojen osaajia ja yritystoiminnan eri osatekijöiden osaajia tekemään yhdessä yrityksen johdon kanssa näitä kaivattuja muutoksia ja on miellyttävää huomata, että suuri osa näistä parhaista osaajista on edelleen matkassani mukana jatkuvassa tai verkostomaisessa yhteistyössä. Näiden huippuosaajien joukko ei ole Suomessa suuri ja ryhmän kasvamista sekä myös kunkin omaan kehittymistä rajoittaa yksinäisten susien perinne. Tarkoitan siis sitä, että sidosryhmät odottavat, että yritysten erilaiset kriisit tunnistaa ja korjaa yksittäinen supersankari kokemuksensa tuomalla vaistolla tai muuten hyvällä nenällä. Toki rahakin ratkaisee, keskimääräinen yrityskoko on maassamme pieni ja kassakriisissä olevan yrityksen on usein vaikea priorisoida tätä investointia.

Rahoittajaelämäni aikaan törmäsin asiaan usein siinä muodossa, että ongelmaksi koettiin rahan (käyttöpääoman) puute ja sen lääke oli uusi laina, jolla kaikki korjaantuu.

Yksi päätavoitteistani RSM:ään siirtymisessä oli saada olla mukana rakentamassa pitempää, kustannustehokasta arvoketjua, jolla voitaisiin päästä syvemmälle juurisyihin ilmiöiden (rahapula) korjaamisen sijasta. On ollut mukavaa huomata, että olemme saaneet rakennettua tuon arvoketjun, jonka perusta on vankassa talousosaamisessa ihan numeronmurskaustasolla. Aloitamme projektit kollegani Upin tiimillä menemällä kirjanpidon pääkirjatasolle ja haemme kaiken tiedon yrityksen järjestelmistä sekä mallinnamme liiketoiminnan ja rakennamme laskentamallin. Vaikka kehuminen ei taida ollakaan kovin suotavaa, on pakko kertoa, että olemme yhdessä asiakkaidemme kanssa onnistuneet muutaman viime vuoden aikana lukuisissa haastavissa projekteissa, koska toimenpidesuunnitelmat on rakennettu perusteellisen tiedon varaan ja tavoitteita sekä niiden toteutumista kyetään mittaamaan kunnolla.

Meillä tuo oivallus on mahdollistanut haaveilemani arvoketjun rakentamisen, sillä meiltä löytyy osaajia omasta takaa väliaikaista vuokrajohtoa (CRO) ja vuokratalousjohtoa (CFO) myöten erilaisiin rahoitusratkaisujen ja insolvenssikysymysten ratkaisijoihin ja tiiviistä verkostostamme löytyy kokeneita toimialaosaajia, jotka eivät pelkää kääriä hihojaan ja ryhtyä työhön. Eipä toki tuosta RSM:n kansainvälisestä ulottuvuudestakaan ole ollut haittaa, meillä on toimiva ns. restructuring desk keskeisissä maissa ja joka mantereella.

Itseasiassa yksi oivallus on ollut sekin, että vanha väittämä siitä että, se joka ajaa traktorin ojaan ei osaa ajaa sitä sieltä pois, taitaa olla pääosin väärä. Kyse näyttää olevan vain siitä, ettei ole huonoa ja hyvää johtoa, on vain johtoa, jolla on käytössään vähän ja puutteellista tietoa ja johtoa, jolla on kriisinkin torjumiseen hyvät työvälineet ja halu tehdä tiimityötä apujoukkojen kanssa.

Kirjoittaja on yhtiöiden terveyttämispalveluihin erikoistuneen  RSM Finland Recovery Oy:n toimitusjohtaja Jari Pirinen

Kuinka voimme auttaa?

Ota yhteyttä puhelimitse
+358 29 3700 788 tai lähetä kysymykset, kommentit ja tarjouspyynnöt sähköpostitse info@rsm.fi.

Ota yhteyttä