RSM Finland
Languages

Languages

Lomalta paluu

Tyypillisesti kiireet lisääntyvät ja työstressi kasvaa loman alkamisen lähestyessä.  Useimmiten työpöydällä olevat asiat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä kerta kaikkiaan voi jättää kesken ja odottamaan lomalta paluuta. Kun odotettu loma lopultakin alkaa, menee alussa aikaa toipumiseen ja aivot käyvät ylikierroksilla, vaikka ei enää tarvitsisi.  Vaikka ongelmat usein kärjistyvät juuri ennen lomaa, tulee moni miettineeksi, että itse asiassa stressiä ja pahaa oloa on tullut koettua töissä lomalta paluun jälkeen melko useinkin.

Monelle tulee mieleen, että työn organisoinnin ja ajan käytön voisi tehdä jollain järkevämmällä tavalla. Syntyy ajatus siitä, että jonkunlainen muutos voisi olla hyödyksi työn tehokkuudelle, työn laadulle, omalle mielenrauhalle ja omalle terveydelle. Hyvät päätökset tehdä muutoksia voivat liittyä työn suunnitteluun, työvälineiden käytön opetteluun, ajankäytön hallintaan, työtuntien yms. tiheämpitahtiseen rekisteröintiin, mutta kokonaisvaltaisesti myös oman itsensä kehittämiseen, ruokavalioon, liikuntaan, unen määrään ja laatuun sekä sosiaaliseen elämään.  Ajatellaan ehkä, että tekemällä työt tehokkaammin ja paremmin ja ottamalla parempi hallinta ajan käytöstä työaikana säästyy enemmän aikaa ja voimia työn ulkopuoliseen elämiseen.  

Elämänhallintaa, oman itsensä johtamista, onnellisuutta ja hyvinvointia käsitteleviä kirjoja ilmestyy tihenevällä tahdilla. Kysyntä luo tarjontaa, ja tarjonnan lisääntyminen on merkki siitä, että tarvetta elämänmuutoksille löytyy.  Aina löytyy aikaa sille, minkä kokee tärkeäksi. Siksi monet käyttävät lomalla aikaa elämänmuutosta tukevien kirjojen parissa.  Kirjoja lukiessa saattaa syntyä vakaa päätös: nyt lopultakin teen muutoksen, joka koskee kokonaisvaltaisesti sekä töissä vietettyä aikaa että työn ulkopuolista elämää.  Tuollaisen päätöksen tekeminen saattaa jo itsessään hieman lisätä onnellisuutta. Syntyy tietoisuus siitä, että on muodostumassa suunnitelma ja sen toteuttaminen muuttaa elämän onnellisemmaksi.  

Kuinkas sitten käykään, kuinka kauan kestää ennen kuin muutosajatukset jäävät rutiinien alle?   Opitut työskentelytavat otetaan automaattisesti käyttöön, koska se on helpoimmalta tuntuva ratkaisu silloin, kun työt alkavat taas vyöryä päälle, puhelin soi ja saapuvia sähköposteja tulvii.  En ole nähnyt asiasta tehtyjä tutkimuksia, mutta oman ja muiden käyttäytymisen tarkkailu on antanut sellaisen tuntuman, että muutosajatukset jäävät rutiinien alle jo muutamassa päivässä.  Muutos vaatii ylimääräistä ponnistelua. On aina helpompaa tehdä niin kuin ennenkin.  

Mikä lääkkeeksi?  Esimiehen ja työkavereiden kanssa voisi käydä lomalta töihin paluun yhteydessä keskusteluja siitä, minkälaisia muutoksia haluaisi toteuttaa.  Ehkä työyhteisö voisi edesauttaa muutoksia, muutostarve voi liittyä työyhteisössä hyvinkin moneen työyhteisön jäseneen.  Voisi olla hyvä sopia aikataulutettuja välitavoitteita, ettei muutoksen toteuttaminen pysähdy kokonaan muutoksen suuruuteen.  Kalenteriin voi merkitä vaikka viikoittaisen tuumaustauon, jolloin pysähtyy itselleen rehellisesti miettimään sitä, onko muutos toteutumassa vai onko vanhoihin rutiineihin paluu todellisuudessa haudannut muutosajatukset aivan kokonaan.  Kalenterimerkintä pitäisi tehdä niin että siihen sitoutuu, pelkkä ajatus tuumaustauosta ei riitä, koska koko ajan tuntuu olevan tärkeämpääkin tekemistä.    

Kokonaisvaltaiseen elämäntaparemonttiin liittyy hallinnan parantaminen elämän kaikilla osa-alueilla.  Lienee selvää, että jos onnistuu käynnistämään muutosprosessin työelämässä, se kasvattaa itseluottamusta ja onnistumisen mahdollisuuksia käynnistää muutosprosesseja muussakin elämässä.  Ja päinvastoin.  Onnistuminen ruokkii lisäonnistumisia.      

Kirjoittaja on RSM Finland Oy:n Ismo Kuutti.

Kuinka voimme auttaa?

Ota yhteyttä puhelimitse
+358 29 3700 788 tai lähetä kysymykset, kommentit ja tarjouspyynnöt sähköpostitse info@rsm.fi.

Ota yhteyttä